IWA siis haluaa rohkaista naisia mukaan vesialalle. Tämän vuoksi IWA luovutti Women in Water -palkinnon avajaistilaisuudessa. Palkinnon sai srilankalainen Kusum Athukorala. Hän on monipuolinen tutkija ja kansainvälisesti tunnustettu spesialisti. Harmaapukuiset herrat luovuttivat palkinnon Kusumille, ja myös suomalaisdelegaatiomme onnitteli häntä.
| HSY:n hallituksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen ja Women in Water -palkinnon voittanut Kusum Athukorala IWAn kokouksessa Busanissa Etelä-Koreassa. |
Kyllä meillä Suomessakin löytyy naisilta osaamista, vaikka kukaan delegaatioomme kuuluvista osaavista naisista ei haluakaan itseään tituleerattavan ensi sijaisesti naiseksi, vaan tietenkin ammattilaiseksi. Tällaisissa konferensseissa on tietenkin tärkeää tuoda omaa työtään ja osaamistaan esille. Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymän hallituksen jäsenenä oli ilo kuunnella HSY:n jätevedenpuhdistuksen vs. osastonjohtaja Mari Heinosen esitystä tiistaina 18.9. Heinonen kertoi hälytysjärjestelmästä, jolla jätevedenpuhdistuslaitoksella on saadaan ennustustietoa tulevista rankkasateista ja pystytään ennusteiden perusteella vähentämään vettä tunneleissa, jotta niihin mahtuu tarpeeksi sadevettä. Keskustelussa joku ehdotti, että eikö saman asian voisi katsoa ikkunasta? Kokemuksesta tiedän, että sademäärän arvioiminen on yllättävän vaikeaa. Minulla on pihalla sadevesimittari ja sen vuoksi tiedän, että joskus voi sataa koko päivän, mutta silti mittarin pohjalle kertyy vain muutamia millejä, kun taas lyhytaikainen rankkasade saa kerrytettyä useita millejä, jopa kymmeniä. Sitä paitsi ainakin HSY:n tunneleita tarkkailevat työskentelevät käsittääkseni maan alla, johon ei edes näy, sataako ulkona.
| Tässä Mari Heinonen puhumassa. |
| Kuvassa Heinonen keskustelemassa Doug Lumley Göteborgin vesilaitoksen edustajan kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti