maanantai 17. syyskuuta 2012

Korealaisessa turistibussissa

Maailmanlaajuinen vesialan kongressi alkoi sunnuntai-iltana 16.9.2012 Busanissa, Etelä-Koreassa. Ehdin käydä kollegoiden kanssa tutustumassa muutamiin historiallisiin kohteisiin Busanin lähellä.


Haudoissa oli arkun pohjalla rautalevyjä (kuvassa), jotka olivat rauta-aihioita, haudoissa sidottu kiinni toisiinsa. Rauta oli arvokasta, ja sen vuoksi sitä laitettiin hautoihin osoittamaan vainajan mahtia ja vaurautta.
 Sää oli lähestyvän taifuunin vuoksi erittäin sateinen ja tuulinen. Harmittikin kovasti, koska emme päässeet kävelemään muinaisten kuninkaiden hautakukkuloille Bokcheonissa, noin parikymmentä kilometriä rannikolta sisämaahan päin. Haudat on löydetty vasta 1969. Haudat ovat vuosilta 400-600 jälkeen ajanlaskumme ajan. 

Myös käynnistä Beomeosa-temppelissä olisi taatusti nauttinut vielä enemmän, elleivät jalat olisi koko ajan olleet märkiä ja sateenvarjo silmien edessä:) Temppeli on hienoimpia urbaaneja buddalaistemppeleitä Koreassa. Kannattaa katsoa siitä tehtyä virtuaalisivustoa, siellä paistaa aurinko:)

Matkalla temppeliin voi ihailla mm. bambua kasvavia rinteitä sekä pilvipeitteisiä kukkoloita.

















Temppelissä on paljon rakennuksia ja hienoja yksityiskohtia. Kuten kuvasta näkyy, myös uutta rakennetaan edelleen. Temppeli on peräisin 600-luvun loppupuolelta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti