Kansainvälisen vesialan järjestön IWA:n kongressi on juuri alkanut Busanissa, Etelä-Koreassa. Kongressin ansiota tai ei, Tyyneltä mereltä Japanin eteläkärjen yli matkannut Sanba-niminen taifuuni on tuonut parin päivän ajan vettä taivaalta ja komeita aaltoja rannalla, hurjasta tuulesta puhumattakaan (katso youtubista video pienen ihmisen kävelystä vastatuuleen Busanissa maanantaiaamuna 17.9.2012).
Maailman päättäjien keskuudessa vesi on luokiteltu tärkeimmiksi huolenaiheeksi. Tämä kävi ilmi, kun kävin kuuntelemassa professori Pavel Kabatia IIASA-tutkimuslaitoksesta. Ongelmat ovat moninaiset, mutta riittää, kun muistaa, että miljardi ihmistä kärsii puhtaan juomaveden puutteesta ja 2,4 miljardia ihmistä ei voi käyttää hygieenistä vessaa. Lisää globaaleja huolenaiheita ovat veden kulutuksen kasvu erityisesti Aasian maissa, raakaveden suolapitoisuuden kasvu ja suurten rannikkokaupunkien räjähdysmäinen lisääntyminen kaikkialla maailmassa.
Professori Kabatin mukaan päättäjillä pitää olla visio, vasta sitten voimme edetä oikeaan suuntaan. Visioni on, että maailmassa jokaisella on oikeus puhtaaseen veteen ja hygieniaan. Meillä ei ole varaa olla olla tarjoamatta tätä kaikille maailman ihmisille.
| Kati verkostoitumassa vesialan ammattilaisten kanssa.Keskellä on Norhayati Abdullah, joka voitti nuoren vesiasiantuntijan tittelin. Oikealla on Aija Jantunen Kemirasta. |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti